Lippuetu Vartiovuoren kesäteatteriin
- 12.6.–16.8.2025
- Vartiovuoren kesäteatteri
Yhdistys tarjoaa jäsenilleen lippuedun Vartiovuoren kesäteatteriin, jossa tänä vuonna esitetään Liisa Ihmemaassa.
Liisa Ihmemaassa tarinan ainutlaatuinen tyyli ja kieli on tehnyt siitä klassikon. Esitystä on nähty ympäri maailmaa useassa eri teatterissa ja myös elokuvina. Vartiovuorella se nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Näytelmä vie katsojan eriskummallisen riemukkaalle matkalle, jossa kaikki on mahdollista. Yksi askel kaninkoloon – ja mikään ei ole enää ennallaan. Vartiovuoren Liisa Ihmemaassa on visuaalinen, yllätyksellinen ja leikillinen koko perheen musiikkinäytelmä, jossa Liisa lähtee elämänsä seikkailulle. Matkallaan hän tapaa mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja otuksia, ja tutustuu siinä samalla itseensä.

Näytelmän dramatisoi ja ohjaa Kimmo Virtanen. Liisan roolissa ihastuttaa turkulaislähtöinen näyttelijä Anna-Sofia Tuominen. Hatuntekijänä taituroi mm. klovneriasta ja mimiikasta tuttu Marc Gassot, Herttakuningattarena hurmaa mm. SYKE-sarjasta tuttu Helmi-Leena Nummela ja Kanina hauskuuttaa jo aiemmin Vartiovuorella näytellyt Joonatan Perälä. Vartiovuoren luottopakit Miia Wakonen ja Jarkko Kallionpää nähdään mm. Herttuattarena ja Herttajätkänä.
Lippuetu on 10 € / lippu eli saat 10 euron alennuksen jokaisesta ostamastasi lipusta. Alennuksen saa enintään 5 lipusta / jäsen ja sen voi hyödyntää mihin tahansa Liisa Ihmemaassa -näytökseen kesän 2025 aikana.
Alennuksen saat
ostamalla liput Turun Kesäteatterin lipunmyynnistä Vartiovuorelta (ei verkkokauppa), lippukassa avautuu maanantaina 19.5.
kertomalla alennuskoodin YHD36
esittämällä jäsenkorttisi (lippukassa kerää jäsennumerot ja toimittaa ne yhdistykselle)
Lippuja voit varata sähköpostitse osoitteesta palvelupiste(at)turunkesateatteri.fi tai 19.5. alkaen lippukassalta tai soittamalla numeroon 044 755 8000.